Eli kymmenen viikkoa tuli tänään täyteen. Painoa pennuilla on jo 1200-1450 gramman välillä. Pekka on edelleen suurin pentu, mutta painoeroa Sakeen ja Pullaan ei juurikaan ole. Rasmuskin on jo reilusti yli kilon.

Ensimmäiset rokotukset annettiin keskiviikkona. Eläinlääkäri kehui pentujen reippautta, pikkuiset ei huomanneet edes, kun piikki annettiin:) Eläinlääkäri lupaili, että saattaa olla rauhallinen ilta tulossa, mutta samalla tavalla pennut jaksoivat leikkiä, kun muinakin iltoina. Rasmuksen jalkoja eläinlääkäri tutki ja sanoi, että ovat niinkuin pitääkin. Perusteellisempi pentueen tarkastus on sitten kolmetoistaviikkoisina toisten rokotusten yhteydessä.

Sitten kuvien pariin..

 

Nyt mulla on hyvä syy olla kiirehtimättä sängyn pettaamisen kanssa. Pennut nauttivat, kun sänky on ihmisistä tyhjä ja he pääsevät sängynvaltaajiksi. Kylläpä sinne monesti isompikin kissa eksyy sekaan mukaan, niinkun tässä kuvassa Punksu.

 

Pekka "tulevaisuuden kirjailija" etsii vielä omaa kotiaan. Pekka rakastaa kotitöitä. Varsinkin lattian lakaisu on huippu suosittu juttu, mikä onkaan hauskampaa, kun yrittää saada harja kiinni. On myös hyvin seurallinen kissa, parhaillaan katsoo poikien kanssa Kunfu Pandaa. Oikea seuramies:)

 

Sake on varsinainen kulinaristi, ymmärtää hyvän ruuan päälle. Kova kissa kehräilemään. Yleensä haluaa olla joka kuvassa ja monesti oikein työntää itseään kameran linssiä kohde, tietää, että joka kuvassa täytyy olla myös yksi punainen. Hurmaava persoona:)

 

Rasmuksen intohimona on villasukat. On pikkuisen huvittavan näköistä, kun toinen kantaa villasukkia, kun oikea noutaja konsanaan. Tainnut saada vaikutteita liikaa meidän labradorinnoutajasta. Rasmus on oikea söpöläinen:)

 

Aivan, kun Pulla tietäisi, että on kotia jäämässä. Omaksunut meidän kissojen tavat aivan täysin. Rakastaa painiskelua. Ihastuttava pentu:)

 

Nyt, kun ollaan täydessä kympissä, niin kymppi kevennys kuuluu tottakai asiaan. Eli viikon parhaimmat ilmeet:)