16.02.2009 - 08:58

Niin se vaan on, että enää meillä ei ole, kun kaksi burmavauvaa. Pekka lähti perjantaina Tampereelle Saija ja Mikko ihmisten ja Taavi kissan sekä Rölli koiran kaveriksi. Tutustuminen on sujunut hyvin, Taavi otti hyvin vastaan kissakaverin ja Röllikin labbismaiseen tapaan rakasti heti uutta perheenjäsentä:) Myöskin Saijan ja Mikon Pekka on hurmannut.
Sakea uusi koti odotti lauantaina. Koti on Oulussa Ullan, Annen ja Jaakon luona sekä tietysti isä-Nekon. Taisi isä tunnistaa poikansa, kun niin hyvin otti sukulaisensa vastaan. Siellä on riehuttu yötämyöten ja pidetty omistajat hereillä.

Rasmus suuntaa Lappeenrantaa kohti muutaman yön päästä torstaina, joten vielä hetken saamme nauttia hänen seurastaan. Siellä Maija ja Mikko jo odottaakin uutta perheenjäsentä kuumeisesti.

Pulla jää onneksi kotimieheksi. Haikeaahan tämä on, kun pennut muuttavat omiin koteihinsa, mutta se lohduttaa, kun kaikilla on tosi hyvät uudet kodit. Toivottavasti saadaan kuulla kuulumisia pennuista jatkossakin. Mielenkiintoista nähdä minkalaisia kolleja näistä suloisista pienistä pojista oikein kasvaa:)

Palataas hetkeksi vielä tapahtumiin, kun kaikki kisut olivat meillä. Maanantaina käytiin eläinlääkärillä ottamassa toiset rokotukset, mikrosirut ja eläinlääkärintarkastus. Jännittelin, että kuinka tuo mikrosirun laitto sujuu, mutta jännittäminen oli turhaa, nopeaa kävi, eikä pennut tainnut paljoa edes huomata koko tapahtumaa. Rokotuksista ei onneksi tullut taaskaan mitään jälkireaktioita.Kuvassa pojat Pekka vasemmalla ja Pulla oikealla ovat lähdössä eläinlääkäriin.
Pentujen elämän alkuviikkojen seuraaminen on ollut todella mielenkiintoista aikaa. Niitä viikkoja en vaihtaisi mistään hinnasta pois. Uskomatonta, miten nopeaa kissanpennut kehittyvät ja kasvavat. Alussa painoa oli 53-86 grammaa ja kolmen kuukauden kuluttua sitä on jo kaksi kiloa, joten tahti on uskomaton. Jokainen pentu on ollut oma viehättävä persoona ja varmasti tulee olemaan sitä jatkossakin. Jokaisella pennulla on varmasti oma paikka meidän jokaisen sydämmessä.
Haluan kiittää suuresta tuesta, jota olen saanut kasvattaja-Maijalta ja Tuomakselta, suuri kiitos teille.
Laittelen aika-ajoin kuulumisia siitä kuinka pentujen elämä sujuu uusissa kodeissa. Kiitos kaikille, jotka olette ahkerasti seuranneet blogia, uskomattoman ihanaa, kun viestejä on tullut aivan tuntemattomilta ihmisiltä ympäri Suomea.
Iloista lopputalvea ja käykäähän aina välillä kurkkimassa Lorienin G-pentujen kuulumisia täällä:)
Paula
05.02.2009 - 19:52
Kaksitoista viikkoa tulee pennuille ikää huomenna:) Pennut olisivat jo virallisessa luovutusiässä, mutta saamme onneksi nauttia kaikkien pentujen seurasta vielä viikon. Pekka ja Sake muuttavat uusiin koteihinsa viikon päästä viikonloppuna. Rasmus muuttaa muutamaa päivää myöhemmin. Hassua, että vielä ei oikein tunnu, että Pulla tosiaan jäisi kotiin, mutta ehkä sen sitten ymmärtää, kun pentujoukko harvenee.
Maanantaina on sitten rokotuksen ja miksrosirun laitto ja tietysti virallinen eläinlääkärin tarkastus.
Pennut pääsevät jo joka paikkaan, pystyvät tekemään uskomattomia loikkia:) Nytkin tuolla tiskialtaassa tassuttelevat.
Meillä käy välillä uskomaton rytinä, kun pennut ovat hippasilla. Ihme ettei pentuihin satu, kun välillä näyttää aikas hurjalta tuo meno. Tuntuu, että parhaat lelut pennut kehittelee itse, niin kuin tässä kuvassa taittunut matonreuna oli huippusuosittu juttu

Kuvassa maton alla Sake, päällä Rasmus ja sivusta tarkkailee Pekka

Pojat on opetelleet oikein miesten tavat, lätkää pitää seurata mielenkiinnolla
Sitten yksittäiskuvien pariin

Sake

Pekka

Rasmus

Pulla

Loppuun pakko laittaa yks näistä epäonnistuneista kuvista. Kaikki istui hetki sitten sohvalla täydellisesti, sekunnin päästä tilanne oli aivan toinen   
02.02.2009 - 19:33

Pekkakin löysi omat rakastavat ihmisensä 
Lisäksi Pekkaa odottelee vähän reilu vuoden ikäinen kissa sekä labradorinnoutaja. Pekkaa odottaa tosi hyvä koti, rohkeana poikana Pekka sopeutuu joukkoon varmasti loistavasti!
Pekka on Pekka sitten myös isona poikana uusi koti sijaitsee Tampereella, joten hyvin eri puolelle Suomea pojat lähtevät; Sake Ouluun, Rasmus Lappeenrantaan ja Pulla jää Keski-Suomeen, joten veljekset valloittavat melkein koko Suomen.
30.01.2009 - 17:48

Tervehdys, viikko on hujahtanut ja on taas sivun päivittämisen aika.
Rasmuksen omistaja Maija kävi kaverinsa kanssa vierailulla ja tässä tulos. Burmakatras riekkui niin kovasti, että nyt uni maittaa. Uskokaa tai älkää tuossa kasassa on kuusi burmaa, joten hyviä kavereita ollaan keskenään.
Iines mamma leikattiin eilen, nyt loppui mouruaminen. Iines aloitti kiima-ajan, kun pennut olivat kahdeksanviikkoa ja käytännössä katsoen piti vaan muutaman päivän juoksutaukoja, joten se kävi aika rankaksi kaikille, eikä varmasti vähiten Iinekselle, joten päädyttiin siihen, koska nämä olivat kuitenkin Iineksen ainoat pennut, niin leikkaus on paras vaihtoehto kaikille. Toivottavasti leikkaushaava paranee hyvin.
Otetaanpas sitten vaikka pentujen painoja kuvien kera

Pekka joukon suurimpana 1650 grammaa. Pekkakin on varattu alustavasti

Pulla ohitti 20 grammalla Saken eli painoa 1570 grammaa.

Sake painoa 1550 grammaa.

Rasmus 1390 grammaa.
Toiset rokotukset ja mikrosirun laitto olisi pennuille näillä näkymin 9.2. Toivottavasti rekkarit kerkeävät tulla sitä ennen. Vähän on jo haikea olo, kun tietää, että pentujoukko harvenee, mutta onneksi Pulla jää kotiin ja toisia pentuja odottaa innokkaat rakastavat kodit:)

Kuvassa Pekka on kovan painimatsin jälkeen selättänyt Saken:) Huomatkaa voittajan ilme;)

Viikon irvistyksen esittää Pulla. Takana kaikessa rauhassa makoilee Rasmus.

Rasmus esittää taitoaan seistä kahdella tassulla, varsinainen akrobaatti:)
23.01.2009 - 15:05
Eli kymmenen viikkoa tuli tänään täyteen. Painoa pennuilla on jo 1200-1450 gramman välillä. Pekka on edelleen suurin pentu, mutta painoeroa Sakeen ja Pullaan ei juurikaan ole. Rasmuskin on jo reilusti yli kilon.
Ensimmäiset rokotukset annettiin keskiviikkona. Eläinlääkäri kehui pentujen reippautta, pikkuiset ei huomanneet edes, kun piikki annettiin:) Eläinlääkäri lupaili, että saattaa olla rauhallinen ilta tulossa, mutta samalla tavalla pennut jaksoivat leikkiä, kun muinakin iltoina. Rasmuksen jalkoja eläinlääkäri tutki ja sanoi, että ovat niinkuin pitääkin. Perusteellisempi pentueen tarkastus on sitten kolmetoistaviikkoisina toisten rokotusten yhteydessä.
Sitten kuvien pariin..

Nyt mulla on hyvä syy olla kiirehtimättä sängyn pettaamisen kanssa. Pennut nauttivat, kun sänky on ihmisistä tyhjä ja he pääsevät sängynvaltaajiksi. Kylläpä sinne monesti isompikin kissa eksyy sekaan mukaan, niinkun tässä kuvassa Punksu.

Pekka "tulevaisuuden kirjailija" etsii vielä omaa kotiaan. Pekka rakastaa kotitöitä. Varsinkin lattian lakaisu on huippu suosittu juttu, mikä onkaan hauskampaa, kun yrittää saada harja kiinni. On myös hyvin seurallinen kissa, parhaillaan katsoo poikien kanssa Kunfu Pandaa. Oikea seuramies:)

Sake on varsinainen kulinaristi, ymmärtää hyvän ruuan päälle. Kova kissa kehräilemään. Yleensä haluaa olla joka kuvassa ja monesti oikein työntää itseään kameran linssiä kohde, tietää, että joka kuvassa täytyy olla myös yksi punainen. Hurmaava persoona:)

Rasmuksen intohimona on villasukat. On pikkuisen huvittavan näköistä, kun toinen kantaa villasukkia, kun oikea noutaja konsanaan. Tainnut saada vaikutteita liikaa meidän labradorinnoutajasta. Rasmus on oikea söpöläinen:)

Aivan, kun Pulla tietäisi, että on kotia jäämässä. Omaksunut meidän kissojen tavat aivan täysin. Rakastaa painiskelua. Ihastuttava pentu:)
Nyt, kun ollaan täydessä kympissä, niin kymppi kevennys kuuluu tottakai asiaan. Eli viikon parhaimmat ilmeet:)


15.01.2009 - 15:21
Huomenna ikää jo 9.viikkoa. Pennuilla on nyt kolmas matokuuri meneillään ja ensi viikolla olisi vuorossa ensimmäiset rokotukset. Kiipeily ja hyppääminen rupeaa sujumaan aina vain korkeammalle ja korkeammalle. Saunanlauteet ovat nyt huippusuosittu nukkumispaikka, joten hyvin burmamaiset tavat alkaa jo olemaan. Ruoka maistuu edelleen kaikille hyvin, Sakelle kaikkein parhaiten, oisitte nähneet eilen sen kerjäysyrityksen, kun mies söi makkaraa. Heltyihin siinä kovempikin mies ja Sake sai maistaa pienen palan jahtia:)
Sitten kuvien kimppuun, koska nehän ne kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Pojat (Pekka, Henri ja Teemu) sekä Miisa katselevat lastenohjelmia, taitaapi olla jännittävä kohta.

Rasmus ja Sake "istuvat" potalla. Rasmus opetteleekin isona-poikana pöntölle tekemään tarpeet, joten lupaavalta näyttää jo tässä vaiheessa:)

Ei 13 vuoden ikäero haittaa kavereita ollaan silti kuvassa Pulla ja Miisa

Pekka hiiren kesytys puuhissa
Inka tyttäremme harjoitteli pentujen kanssa näyttelyposeeramista ja tässä tulokset

Rasmus

Sake

Pekka

Pulla
12.01.2009 - 14:36
 Lilliputti hurmasi eilen uudet tulevat omistajansa:) Hän muuttaa Lappeenrantaan Maijan ja Mikon luokse ja tottelee nykyään uutta ihastuttavaa nimeään Rasmus.  Pekka etsii vielä omaa tulevaa kotiaan. Luonteeltaan Pekka on reipas ja rohkea burma pojan alku. Pekka soveltuisi varmasti erinomaisesti myös toisen kissan tai koiran kaveriksi, myöskin lapsia Pekka rakastaa. Yhdessä tässä tätä tekstiä kirjoitellaan, joten myös syliin pikkuinen osaa rauhoittua:)
11.01.2009 - 10:13
 Ihan kun tässä olisi oppitunti meneillään elämän perusasioista. Hyvin ovat pojat oppineetkin. Vessaharjoittelut on sujuneet hyvin jo monta viikkoa ja jätösten peittäminenkin alkaa jo luonnistumaan. Ruokailu sujuu myös mallikkaasta, eikä pojat onneksi ole mitään nirppanokkia, vaan jopa minun tekemät kana-riisi-sei-voimössö on maistuneet. Olen kokeillut myös muita "kotiruokia" kissoille, onneksi Mirjan Nummisen kirja on ollut tässä oiva apuväline.  Lilliputtikin painaa jo yli 900 grammaa ja muut pojat huitelee jo kilon paremmalla puolella. Pennut on madotettu nyt kahteen kertaan ja vielä olisi viikon päästä yksi madotus. Ensimmäinen rokotus on silloin, kun pennut ovat kymmenviikkoisia.  Pentujen leikkejä katselee mielellään. Uskomatonta miten sujuva liikkeisiä kissat ovat pienestä pitäen.  Kaverin kainaloon on hyvä leikkien jälkeen käpertyä  ...ja sitten nukahtaa
08.01.2009 - 14:46
 Viimestään tässä vaiheessa olisi varmasti ihan fiksuakin laittaa oma kuvakin tänne, niin näätte minkalainen tyyppi tätä blogia täällä kirjoittelee.  Sake ei ole turhan tarkka mihin päänsä kallistaa, kun nukuttamaan rupeaa. Aikansa leikki koirankupilla ja sitten nukahti itse kuppiin.  Meidän vilukissat lämmittelemässä takanedessä  Vahtikoira vartio uskollisna meitä....:)
06.01.2009 - 16:49
Eilen blogissa tehtiin päivityksiä ja tässä tulos
Kirjoitus ei suomelta näytä ja sivulaatikoissa olevat kuvat ovat hävinneet. Olisin laittanut uusia kuvia, mutta niittenkään laitto ei onnistunut entiseen tapaan.
Täytyy seurata tilannetta muutama päivä, palautuuko blogi entiselleen vai joutuuko itse ruveta "korjaushommiin" huonolla tietokone taidolla.
Onneksi pennuille kuuluu hyvää
Onneksi tänään näyttää jo paljon paremmalta:)
04.01.2009 - 09:30
 Vauhti sen kun vaan lisääntyy, niinkun kuvasta näkyy:) Pennuilla kelpaa hyvin monenlainen ruoka. Royal Caninin baby raksut on pääraksuina, mutta olen antanut pennuille myös muita eläinkaupan penturaksuja maisteltavaksi. Myöskin eläinkaupan kosteat penturuoat kelpaavat hyvin. Lihaa, kalaa, katkarapuja, sydäntä, kermaviiliä, keitetty kanamunaa ollaan maistateltu ja hyvin maistuu. Pennu ovat oppineet kiipeämään sängylle ja sohvalle ja mamman ja koiran häntä ovat parhaita leikkikaluja. Myöskin syliin pennut jo kapuavat ja eilen mieskin oli täysin myyty Pullalle, kun tultiin saunasta ja mies istui sohvalle, niin Pulla kiipesi hänen kainaloon nukkumaan. Sake ja Pekka pitää huolen vauhdista, varsinainen vauhtikaksikko, Sake juuri nukahti leikkien jälkeen koiranruokakuppiin nukkumaan ja Pekka nukkuu kupin vieressä, aikas suloinen näky. Eilen siskon tyttö 3-v kävi kylässä ja ihastui Lillikseen, niin kovasti, että rupesi kutsumaan häntä omaksi kissakseen. Harmi vaan, että heillä ollaan allergisia, joten rauhallisin Lillis ei voi muuttaa heille.
 Matokuureja on nyt otettu kahdesti ja vielä otetaan ainakin yksi ennen ensimmäisiä rokotuksia. Ensimmäisestä madotuksesta maha meni joillakin pennuilla hieman löysäksi, mutta onneksi nyt toisesta ei ole samaa tapahtunut. Tahnojen antaminenkin on sujunut varsin hyvin.
 Hyvää alkanutta vuotta kaikille ja iloista loppiaista!
31.12.2008 - 09:05
 Jee! Ihana mieheni osti minulle uuden kameran, jotta saan parempia kuvia kissoista:) ja eron kyllä huomaa eli tilanne kuvia luvassa loppuviikosta sitä ennen Hyvää loppuvuotta ja metkaa Uutta Vuotta 2009!!!
26.12.2008 - 15:54
 Tosiaan 6.viikkoa tulee jo pennuille ikää ja tuntuu, että ihan justhan he vasta syntyivät. Pentujen luonteet alkaa paljastumaan:) Pilli on kaikkein vilkkain, aina ensimmäisenä joka paikassa ja kannoilla toinen vilpertti Pekka. Nämä kaksi ovat varsinainen parivaljakko, niitä etsitään aina pitkin kämppää, löytyy nukkumasta mitä ihmeellisemmistä paikoista:) Lillis on kaikkein rauhallisin ja malttaa olla kaikkein pisimpään sylissä saamassa paijauksia. Pullalla ja Lilliksellä on aika samanlaiset luonteet, ulkonäkökin on aika samanlainen, itsekkin joutuu välillä katsomaan kaksi kertaa, että kumpis kisu se siinä vilahti. Tämä kaksikko löytyy usein painimassa keskenään. Vauhtia toki löytyy tältäkin kaksikolta, kun sille päälle sattuvat, mutta ovat kuitenkin rauhallisempia kuin Pilli ja Pekka. Pennut on löytäneet uuden lempi nukkumapaikan, kuivauskaapin. Meillä ei varmaan kahteen kuukauteen kuivata pyykkiä kuivauskaapissa, koska eihän noita henno sieltä poiskaan ottaa, kun nukkuvat niin suloisesti. Onpahan kuivauskaappikin löytänyt arvokkaan tehtävän.  Iines mammakin jakselee hyvin. Jaksaa viihdyttää meitä ihmisiäkin(niinkun kuvasta näkyy). Huolehtii pennuista hyvin, pesee edelleen pentujen pyllyjä, vaikka hyvinhän tuo sujuu jo pennuilta itseltääkin. Imettää edelleen ahkerasti ja valvoo tarkasti pentujen touhuja. Onneksi Iines on saanut avukseen valvontapuuhiin 13 vuotiaan lilakilppari burmamme Miisan. Hauskan näköistä, kun mamma ja vara-mamma samassa asennossa valvoo pentujen touhuja. Viimeistään viikon kuluttua uusia kuvia ja kuulumisia luvassa.
23.12.2008 - 19:56
 T: Iines pentuineen, Miisa, Punksu, Mimmi sekä isäntäväki lapsineen. p.s. Iinekseltä lämpöiset jouluterveiset Fionalle ja veljille:)
21.12.2008 - 21:50
 Ruoka maistuu kaikille hyvin. Pekan suurta herkkua on Royal Caninin baby-raksut, Lilliputti rakastaa kalaa ylikaiken, Pilli on jauheliha miehiä ja Pulla tykkää kanasta. Kaikille on oma lempiherkku löytynyt, mutta onneksi kaikki ovat myös valmiita maistelemaan uusia makuja.  Pesässä ei enää kovin usein nukuta, vaan pentuja löytää nukkumasta, jos jostakin pehmusteen päältä. Valveilla olo aika on lisääntynyt huomattavasti ja leikki alkaa olemaan jo aivan kissamaista. Ajetaan toisia takaa, tehdään valeloikkia, härnätään emoa ja harjoitellaan kiipeämistä. Lilliputti liikkuu jo yhtä hyvin, kuin veljensä. Eläinlääkäri oli oikeassa, että viikossa saattaa tapahtua ihmeitä. Ihmeitä on tosiaan tapahtunut. Olen jo saanut parhaan joululahjan, kun Lilliputti on kunnossa. Pentu tarkastetaan eläinlääkärillä vielä ennen luovutusta. Pentujen silmien väri alkaa vaihtumaan, sininen alkaa haalistumaan ja keltaista näkyy jo pikkuisen. Toivottavasti kaikille tulee kauniin keltaiset burmansilmät. Joulu valmistelut alkaa olemaan siivousta vaille. Huomenna ja tiistaina meillä siivotaan, onneksi pennut ei paljoa hätkähdä, vaikka imurikin surisee korvan juuressa. Viimeksikin, kun imuroin, niin Pilli ja Lilliputti nukkui ja imuroin aivan heidän vierestä, niin Pilli vähän raotti silmiä ja katsoi siihen malliin, että anna meidän nukkua rauhassa, mutta karkuun ei kumpikaan lähtenyt. Eilenkin koko pentu joukko nukkui linkoavan pesukoneen vieressä, joten äänin meillä ainakin totutaan:) Iloisia ja stressittömiä jouluvalmisteluja kaikille:)
16.12.2008 - 23:15
Lilliputin kävely edistyy hurjaa vauhtia. Tänään näin jopa muutaman "juoksuaskeleen", joten hyvältä näyttää ainakin tässä vaiheessa. Hieman tullaan veljiä kehityksessä liikkumisen suhteen jäljessä, mutta saattaa hyvinkin olla, että Lillis ottaa veljet hyvin pian kehityksessä kiinni. Ainakin itse olen asian suhteen hyvinkin positiivinen. Tänään annoin pennuille keitettyä seitä, jossa oli seassa hieman voita ja Pirskatti. Kyllä kelpasi veljesjoukolle. Kaikki sulassa sovussa olivat lautasen ympärillä ja popsivat kalaa minkä kerkesivät. Toinen suuri suosikki on ollut keitetty kana. Myöskin AlmoNaturen penturuoka on maistunut hyvin. Annan pennuille monipuolista ruokaa jotta uusissa kodeissa ruokailu sujuisi sitten aikoinaan hyvin, kun pennut ovat tottuneet moniin makuihin.
Joulu lähestyy kovaa vauhtia. Meille ei tänä jouluna tule kuusta sisälle. Arvaatte varmaan miksi:) Saattaisi olla, että pallot ei kauaa saisi olla oksilla ja en halua ottaa sitä riskiä, että pennut söisivät koristenauhaa, joten saamme ihailla joulukuusta tänä vuonna ikkunasta, mutta se ei varmasti meidän joulutunnelmaa latista.Onhan meillä täällä neljä uutta ilontuojaa. Laittelen taas uusia kuvia tulemaan, joten käyhän aina välillä kurkkimassa. Iloisia jouluvalmisteluja Sinulle!
12.12.2008 - 15:44
  Pulla; täältä tullaan:)   Pilli; ihmiset ovat sitten niin ihania, että syliin on ihan pakko tulla:)   Pekka; täältä suuresta maailmasta löytyy kaikkea mielenkiintoista:)   Lilliputti; olenpas muuten jo maistanut ihan oikeaa ruokaakin:) Kyllä on neljä viikkoa äkkiä hurahtanut ja niin on hurahtanut pentujen painotkin. Pekka painaa jo 465g, Pilli 453g, Pulla 392g ja Lilliputtikin jo 332g. Hiekkalaatikko harjoitukset on jo aloitettu, vielä laihoin tuloksin, mutta varmasti tulostakin on lähiaikoina nähtävillä. Alkuun on tutustuttu hiekkaan ja sen makuun(taitaa olla pennuilla aika yleistä, että kaikkea pitää tutkia myös suulla:), mutta varmasti pennut pian hokaavat, että mitä varten hiekka-astia on olemassa. Pennut ovat katselleet emon ruokailua ja eilen Lilliputti meni ruokailemaan Iineksen viereen hyvällä ruokahalulla. Muut pennut ei ole vielä ruokaa maistelleet, mitä nyt muutamia kertoja kävelleet ruoka-astiaan ja sitten tassuja putsaillessa tutustuneet makuun. Pennut tulevat ja menevät pesään jo omaa tahtiaan. Enää ei laidat pidättele eikä ole tarviskaan. Täytyyhän sitä tutustua elinympäristöön ja sen kaikkiin hauskoihin yksityiskohtiin. Lelut alkaa jo saamaan kyytiä ja veljekset painii ja leikkii kovasti keskenään. Ihmisten syliin on hauska kiipeillä ja olla rapsutettavana. Keskiviikkona käytin Lilliputtia eläinlääkärissä. Lilliputti ei kävele niin hyvin, kuin muut pennut ja epäilin, että jaloissa saattaa olla jotakin vikana. Eläinlääkäri kuitenkin uskoi, että vika korjaantuu itsestään. Ensi viikon lopulla soittelen lääkärille ja katsotaan miten kävely on edistynyt ja mietitään sitten jatkotoimia. Viimeistään ennen luovutusikää eläinlääkäri tarkistaa jalat ja toteaa niitten kunnon, jotta uuden kodin ei tarvitse kantaa niistä huolta. Pidän teidän ajantasalla, kuinka Lilliputti kehittyy. Ehkäpä tässäkin pätee sananlasku hitaasti, mutta varmasti. Oikein hyvää ja lumista viikonloppua teille!
05.12.2008 - 19:29
    Voi onni tätä digikamera aikaa. Pentuja kun kuvaa, niin onnistumis prosentti on ehkä yksi sadasta, joten onneksi nuo kuvat, joissa on vaan hännänpää tai takaraivo saa poistettua kamerasta. Yritin ottaa joulukuvia lapsista ja kissanpennuista ja varmasti arvaatte, että ei ollut mikään helppo yhtälö. No, kuvatkin oli sitten sen mukaisia, mutta täynnä toimintaa ja tunnetta. Pennut ei meinaa enää pysyä pentukopassa. Aina joku uteliaana kurkistelee ylilaidan ja ompa aukosta muutama jo tullutkin ulos. Iines emä on ottanut portinvartijan roolin. Pojat yleensä nukkuu laatikon peränurkassa kasassa, niin Iines nukkuu aukonsuulla ja vartio, ettei vaan kukaan mene ulos ilman, että hän huomaisi. Joten Iines on edelleen huippuemä. Oikein hyvää viikonloppua ja itsenäisyyspäivää!
01.12.2008 - 10:00
 Pulla oppi eilen istumaan ja jaksoi vielä tapittaa paikoillaan niin kauan, että kerkesin kamerani kanssa paikalle. Pentujen kehitys on huimaa, pesuharjoituksia tehdään jo kovasti ja Pekka yritti aamulla haastaa veljet painiotteluun, mutta vielä veljekset ei syttyneet painiskeluun, mutta varmasti siihenkään ei enää kauaa mene:) Iloista viikonalkua kaikille ja tottakai jännittävää joulukuuta!
|
Kirjoittaja
Pentujen odottelua ja pentujen kasvun seuraamista ja tapahtumien kerrontaa:)
Veljes nelikko
 Pennut kuvassa 9 päivän ikäisinä. Pennuista voit tiedustella minulta sähköpostitse paulanposti72@luukku.com tai puhelimitse 041 5062627 tai kasvattajalta Maijalta 040 5363624
4 viikkoa täynnä
 Punainen Pilli on varattu, kolme suklaata poikaa etsivät vielä omaa tulevaa kotia. Uudelta kodilta emme velvoita näyttelyissä käyntiä, toki erittäin mielellämme autamme alkuun, jos kiinnostusta löytyy. Pennut luovutetaan aikaisintaan 12-viikkoisena, rekisteröitynä, madotettuina, kahteen kertaan rokotettuina ja mikrosirutettuina. Pennut saavat mukaansa ruokinta- ja hoito-ohjeet sekä pentupaketin ja tottakai täyden tuen iloissa ja suruissa.
|